Tulevaisuus näyttää vihreältä -rahalta

Helsingin Sanomissa 17.5. oli juttu Marko Ahtisaaren johtamasta yrityksestä, Project Sync:stä. Yrityksen tarkoituksena on tutkia ja kehittää musiikkiterapiaa, joka voisi toimia psyykelääkkeenä, joka auttaisi esimerkiksi unettomuuteen. Yritys on kerännyt jo viisi miljoonaa euroa rahoitusta, ja sillä on omat nettisivut; unwind.ai. Sivulla pääsee kännykän kautta itse kokeilemaan musiikin rentouttavaa vaikutusta. Kokeilin itse tätä, ja suureksi yllätyksekseni se teki päivästäni hieman paremman ja olostani keskittyneemmän. Ehkä tällä yrityksellä on tulevaisuus, sillä nykypäivänä monet kärsivät stressistä ja unettomuudesta esimerkiksi uransa, tai lukiolaisen näkökulmasta, koulun vuoksi.  Enkä usko, että se asia tulee muuttumaan hetkeen. Jos saisin tällaisen musiikkiterapiahetken ja hartiahieronnan pari kertaa päivässä, olen varma, että arvosanani lähtisivät kiitoon.

Tämä on kuitenkin hyvä esimerkki yrityksestä, joka vastaa uuteen tarpeeseen. Tämä tarve liittyy länsimaisen kulttuuriin rikkauteen ja trendeihin. Olemme niin hyvinvoivia, että alamme kiinnittää huomiota eri asioihin kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Meillä on varaa ajatella muitakin kuin itseämme. Ekologisuus, terveys ja luonnonmukaisuus ovat sellaistenkin ihmisten ajatuksissa, joita ei ajatella ”kaiken maailman hipstereinä”. Se on yleistyvä trendi ja ajattelutapa ja voi olla, että se on jäädäkseen. Tämä tarkoittaa suuria markkinamahdollisuuksia. Toisaalta sitä on jo; terveelliset vaihtoehdot, joogat ja sähköpyörät. Toisaalta taas itse näen tässä mahdollisuuden paljon suurempiin piireihin. Ekologinen ja terveellinen trendi voi eskaloitua, ja kaikesta halutaan uuden muodin mukaista. Yrityksetkin joutuvat, ja ovat jo joutuneet, miettimään uudelleen tuotantotapojaan. Millaisia palveluita voisimmekaan tarjota yrityksille, jotka haluavat asiakkaidensa hyväksynnän. Ihmisille on tärkeää kokea, että he tekevät oikein, ja se on asia johon kannattaisi tarttua. Tähän kuitenkin tarvitaan innovaatioita, aikaa ja trendin etenemistä. Uskon siis, että tulevaisuudessa ihmiset alkavat todenteolla vaatimaan ekologisia koteja, vastuulla kasvatettua ruokaa ja sähköautoja. Ja olen varma, että joku käärii siitä rahat. Toivottavasti se olisi Suomen näppärät edelläkävijät.

(c) http://pureamericannaturals.com/about-pan/why-choose-pan/

Konkurssi ei olekaan maailmanloppu

Koska päivän lehdestä ei tuntunut löytyvän tarpeeksi mielenkiintoista tai selventävää aihetta, keksin sellaisen itse. Päädyin juttelemaan Verovirastolla työskentelevän henkilön kanssa. Hän on koulutukseltaan lakimies, ja hänen työnkuvaansa kuuluu verojen perintä yrityksiltä. Aluksi selvitin mitä se käytännössä tarkoittaa. Kyse on siis tilanteesta, jossa yrityksen toiminta ei ole kannattavaa, vaan se toimii tappiolla ja veroja ei saada maksettua. Syitä kannattavuuden heikkenemiseen voi kuitenkin olla useita.  (Yksi suurin veromeno on työnantajasuoritus esim. ALV.) Tällaisessa tilanteessa voidaan sopia maksuaikataulusta, suorittaa yrityssaneeraus (eli tarkastellaan velkoja, joista osa voidaan antaa anteeksi), tai sitten hakea yritys konkurssiin.

 Konkurssin ajatuksena on se, että veroja maksamaton yritys ei saa jatkaa toimintaansa, sillä se saisi kilpailuedun muihin yrityksiin nähden. Joillekin verojen maksamattomuus on ollut tapa keinotella rahaa. Konkurssissa pesänhoitaja realisoi yrityksen omaisuuden, perii velkoja, ja jakaa ne velkojille. Toisin sanoen konkurssi on vaikeampi pala toiminimellisille, sillä he ovat vastuussa koko omaisuudellaan. Toisaalta tämä tekee monista toiminimellisistä varovaisempia, joten niiden konkursseja tapahtuu verrattain vähemmän. Konkursseja tapahtuu jatkuvasti, ja niiden määrä riippuu taloudellisesta tilanteesta; noususuhdanteessa konkursseja tapahtuu vähemmän.

Konkurssit ovat markkinataloudelle tyypillisiä, eikä tarkoituksena ole niiden poistaminen. Tällaisessa systeemissä vahvat ja hyvin hoidetut yritykset pärjäävät paremmin, ja heikommat joutuvat alistumaan kurjempaan kohtaloonsa. Eli ei ole keinoa olla varma, ettei oma yritys koskaan pettäisi. Siihen tarvitaan ensinnäkin toimiva idea ja pääomaa. Ammattilainen huomauttaa erityisesti pienyrittäjille myöskin siitä, että kannattaa palkata asiantunteva kirjapitäjä, sillä on äärimmäisen tärkeää tietää, missä yritys menee rahojensa suhteen. Silloin esimerkiksi verojenkin maksu sujuu helpommin ja asianmukaisesti. Pienyrittäjät ovatkin muihin yhtiömuotoihin verrattuna useammin konkurssissa. Isojen yritysten konkurssi voi vaikuttaa monien pienempien yritysten vaikeuksiin. Ammattilainen toteaa lyhyesti, että yrittäjyyteen tarvitaan tietynlaisia ihmisiä; omistautuneita henkilöitä, jotka osaavat hoitaa asiansa.

Vireille pannut konkurssit tammi-helmikuussa 2013-2017
(c) tilastokeskus

Konkurssit ovat siis osa markkinataloutta, ja riski jonka jokaisen yrittäjän täytyy ottaa. Kun yhtiö alkaa käydä tappiolla, kannattaa siis hoitaa ongelmansa heti asiantuntijoiden kanssa, eikä esimerkiksi hae lisää lainaa maksaakseen velkoja, sillä siitä alkaa syöksykierre. Joskus on siis parempi tunnustaa erehdyksensä ja yrittää uudelleen, kuin kituuttaa kuolevassa yhtiössä.

Onni voi löytyä monopolista...tai sitten ei

Veikkauksen uusi logo

Kesällä 2016 FRV Evo Oy:n hallitus ilmoitti, että Ray, Fintoto ja Veikkauksen fuusioiduttua yhtiön nimeksi tulee Veikkaus. Vuoden alussa uusi rahapeliyhtiö aloitti toimintansa, ja vuoden aikana on luvassa erilaisia muutoksia uudessa yhtiössä parhaan toimintatavan löytämiseksi. Toimintatavat liittyvät esimerkiksi nettipalvelujen, kuten tilien yhdistymiseen. Haastattelin fuusiosta Ilkka Valloa, joka on työskennellyt monta vuotta Ray:llä ja tietää aiheesta enemmän kuin saisi puhuakaan. Ensimmäinen kysymys oli tietenkin miksi. Tarkoituksena oli varmentaa rahapelien monopoli Suomessa yhtiölle, jota pidetään luotettavana, tuttuna, ja jonka tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Samalla keskinäinen kilpailu vähenee, ja voidaan sen sijaan tukea yhtiön kaikkia osia. Kansainvälinen menestys ei ole yhtiön tavoitteissa, vaikka se onkin kansainvälisesti ihailtu yhtiö. Veikkauksen monopolin myötä Suomessa ei saa toimia muita rahapeliyhtiöitä, mutta Veikkaus ei myöskään myy omia pelejään ulkomaille. Pelien ja palvelun laatu täytyy kumminkin olla hyvä, sillä tulevaisuudessa kilpailu muiden ulkomaalaisten pelien ja uusien pelaamistapojen kanssa on yhä suuremmassa kasvussa.

Mielestäni tällainen innovatiivinen asenne on hyvä, sillä paikalleen jääminen johtaisi minkä tahansa yhtiön tuhoon. Rahapelien monopoli on mielestäni erikoinen ratkaisu. Toisaalta ymmärrän, että tällä halutaan parantaa suomalaisen peliyhtiön asemaa, ja sillä voidaan minimoida peliriippuvaisuutta jakamalla tuotot auttamiseen, mutta mikäli meillä todellakin on loistavia Kiinassa asti ihailtuja pelejä, suunnitteluita ja toimintamalleja, niin miksi emme muuta sitäkin rahaksi? Voisiko siinä kenties olla Suomelle lisäviennin mahdollisuus. Ja jos Veikkaus todellakin pystyy kehittymään, niin tuskin tarvitsee pelätä ”meidän ideoiden” varastamista, ja sen vuoksi jalkoihin jäämistä.

Suomalaisetko eivät osaa säästää?

(c) Tilastokeskus

Tuoreessa valtiovarainministeriön taloudellisessa katsauksessa selvisi, että kotitalouksien säästämisaste tulee pysymään negatiivisena. Suomeksi sanottuna siis suomalaiset kuluttavat yli varojensa ja velkaa on enemmän kuin säästöjä. Valtionvarainministeriö ennustaa samanlaisen mallin jatkuvan aina jopa vuoteen 2019 asti. Kotitalouksien säästäminen on melko tasaisesti laskenut vuodesta 2010 lähtien. Tämä voi johtua 2000-luvun talouskriisistä, jolloin rahaa oli vähemmän, mutta haluttiin silti pitää samanlainen elitaso. Tällöin ei rahaa enää riittänyt säästöön.

(c) Flickr

Katsauksessa esiteltiin kotitalouksien vellanoton syiksi alhaisen korkotason ja lainarahan hyvän saatavuuden. Alhainen korkotaso tarkoittaa sitä, että lainojen korot ovat matalia eli lainansaajan ei tarvitse maksaa isoja korkoja eli ylimäärästä itse lainan lisäksi, joka on joku prosenttimäärä. Toisin sanoen, jos Pekka ottaa autolainaa 20 000€, niin alhaisen korkotason vallitessa hän maksaa lainanmyöntäjälle vähemmän kuin jos korkotaso olisi korkeampi.

Suomalaisia siis parjataan siitä, että he eivät osaa säästää. Mitä huonoa voi yhteiskunnalle syntyä kotitalouksien velkaantumisesta? Yksi suurimmista on ostovoiman heikkeneminen, joka vaikuttaa yksityiseen kulutukseen. Voi olla, että talouskasvu on positiivista, mutta pitkässä juoksussa velalla tehty talouskasvu ei ole kestävää.  Pitäisi siis vähentään velanottoa ja panostaa enemmän säästämiseen. Kysymys kuuluukin vaan mistä saada rahat sekä säästämiseen, että kulutukseen, joka on oleellinen osa ostovoiman kasvua. Onko tämäkin taas yksi niistä isoista asioista, joiden sanominen on helpompaa kuin toteuttaminen.

Vain lääkekatto on rajana

Hallitusohjelmassa on kunnianhimoisia säästötoimia eikä lääkekorvauksetkaan ole välttyneet leikkaustoimilta. Niitä alennetaan 134 miljoonan euron edestä. Näitä miljoonia euroja ei kuitenkaan suoranaisesti revitä korvauksia saaneiden selkänahasta, vai revitäänkö? Kelan arvion mukaan apteekista hankittuja reseptilääkkeitä jää käyttämättä noin 95-125 miljoonan euron edestä vuosittain. Tätä pyritään nyt vähentämään lyhentämällä lääkkeiden toimitusväliä. Kuulostaa kerrankin järkevältä toiminnalta, josta ei aiheudu mielipahaa. Hallitus on viimeinen löytänyt talouden ABC:n ja todennut, että hävikki on vain miinusta valtion kassaan. Antaisin tälle suunnitelmalle pienet, jollen olisi jatkanut Etelä-Suomen Sanomien jutun lukemista (julkaistu 07.05.2017).

Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että kalliita (1000€ -->) reseptilääkkeitä saa vain kuukauden annoksen kerralla. Ennen muutosta sai kolmen kuukauden annoksen kerralla. Okei, vielä ei ole havaittavissa ongelmia, mutta sitten päästään lääkekorvausten kohdalle. Potilaan itse maksama osuus korvattavista reseptilääkeistä kerryttää lääkkeiden vuosiomavastuuta eli toisin sanoen lääkekattoa. Lääkekatto on täksi vuodeksi määritelty 605,13 euroon. Kun tämä summa täytyy, on asiakkaalla oikeus lisäkorvaukseen, jolloin hänen tarvitsee maksaa korvausten piiriin kuuluvista lääkkeistä vain ostokertakohtaisen omavastuun, joka on noin 2,50-4,50€ lääkettä kohti.

Tämä johtaa siihen, että useimmilla pitkäaikaissairausta sairastavilla pitäisi olla kahden kuukauden aikana yli 800 euroa käytössä pelkkiin lääkkeisiin, jotta saisivat lääkekaton saavutettua ja oikeuden lisäkorvaukseen, joka pitää muuten hakea erikseen paperilla, jonka käsittelyssä kestää jovi tovi. Uskoakseni monellakaan potilaalla ei ole käytettävissä yli 800 euroa kahdessa kuukaudessa pelkästään lääkkeisiin, sillä monet heistä on työttömiä tai työkyvyttömyyseläkkeella yms. Monet ovatkin joutuneet turvautumaan lainaamaan kavereilta tai ottamaan pikavippejä. Raumaliiton toimitusjohtaja Maria Ekrothin mukaan lääkkeitä on jopa jätetty ostamatta, koska niihin ei ole varaa.

Alkuun hyvältä kuulostanut säästösuunnitelma onkin sisältä aika mätä. Hallituksen yhtenä päähankkeena on luoda tasa-arvoisempi terveydenhuolto, mutta eikö tämä samaan aikaan eriarvoista potilaita hullunlailla. Pieni tuloiset saavat valita haluavatko he kärsiä kivuista vai syödä näkkileipää ja vettä kuukauden. Suuri tuloisilla ei ole huolenhäivää asiasta. Lakimuutos myös erottelee eri sairauksista kärsivien kohtaloa. Totuus on se, että jotkut lääkkeet ovat vain kalliimpia kuin toiset ja harvoin pitkäaikaissairaudet ovat itse aiheutettuja. Kohautetaanko me ns. terveet ihmiset vain olkiamme ja sanomme, että paska shäkä?

Maidontuottajien ahdinko

"Alan toimijat ovat  halunneet, että ketju toimisi niin, että kaikki ketjun osat saisivat oman osansa arvolisästä, jonka tuottavat. Mitä on käynyt? Nyt koko ajan se siivu, joka viljelijöille jää, on pienentynyt ja kaupan suurentunut". Näin ilmaisi tuleva maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Salla Kiutun haastattelussa (ESS 29.04.2017).

Suomi on kautta aikojen ollut maatalouspainoitteinen maa ja sen ansiosta olemmekin omavaraisia mm. maitotuotteista. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuonna 1995 Suomessa oli vielä 100 000 maatilaa, vuonna 2015 luku oli lähes puoliintunut. Maatiloja oli enää 51 000 ja näistä vain 8 200 maitotiloja. Tämän vuoden tilastoja en löytänyt, mutta on ennustettu, että maatilojen lukumäärä laskee samaan tahtiin. Toukokuussa 2015 maidontuottajille tehdyn kyselyn lopputulos oli se, että vuonna 2020 enää 4 500 jatkaisi toimintaansa (MT 08.02.2016). Viidessä vuodessa maitotiloja lopettaisi siis lähemmäs puolet. Jos sama tahti jatkuu saisimmeko siis hyvästellä maitotuotteiden omavaraisuuden jo vuonna 2030, jolloin maitotiloja olisi enää alle 2 000?

(c) Tilastokeskus

Tuskin, sillä vaikka maitotilojen määrä on radikaalisti tippunut 2000-luvun alusta asti, ei nautojen määrä ole laskenut yhtä paljon. Se on itseasiassa jopa kasvanut. Lopettavat tilat ovat keskimääräisesti pieniä muutaman kymmenen lypsävän naudan yksiköitä, joiden omistajia ovat jo eläkkeelle siirtyviä tuottajia. Ennen vanhaan tila siirtyi sukupolvesta toiselle, mutta nykyään jatkajaa voi olla vaikea löytää. Vaikka maalla asumista ihannoidaan, ei maidontuottaminen ole mediaseksikästä ja lisäksi se vaatii paljon töitä. Maatalonisännän/emännän täytyy olla käytettävissä 24/7 vuoden jokaisena päivänä. Sairauslomaa ei eläimet myönnä eikä niitä paljoa kiinnosta onko häät tulossa. Pelkällä maidontuottamisella ei myöskään rikastuta. 

Tilastokeskuksen mukaan eniten velkaa ovat kerryttäneet juuri lypsykarjatilat. Niillä tilakohtaista velkaa oli vuonna 2015 noin 161 000 euroa. Vastaava summa oli vuonna 2014 keskimäärin 57 000 euroa. Mistä voi johtua reilun 100 000 euron velkakertymä vuoden aikana?

Yksi isoimmista syistä on maidon hinnasta tuottajille jäävän osuuden pienuus. Valion 1% maidon hinta on 98 senttiä, josta tuottaja saa noin 34,42 senttiä litralta. Tuottajalle jää siis alle puolet maitotölkin hinnasta. Valio maksaa Suomessa eniten tuottajille, joten todellisuudessa monet tuottajat saavat vielä vähemmän maitolitraa kohden. Myös vuonna 2014 tulleet Venäjä pakotteet ovat laajasti vaikuttaneet maitotuotteiden tuottajahintoihin, sillä Venäjä on suurin vientimaa maitotuotteiden osalta.